Lagotto eli italianvesikoira on melko tuore tuttavuus Suomessa. Konalan alueella näihin kikkarapäihin välillä törmää ja meidänkin kylällä muutama asustelee.
Rotuna lagotto on nk. alkukantainen työkoira. Tarkoittanee väljästi sitä, että rotua ei ole ylenpalttisesti jalostettu, vaan ulkoinen olemus ja luonne ovat hyvin samanlaisia, mitä ne ovat olleet niin pitkälle kuin historiankirjoissa viitteitä lagotoista löytyy.
Lagottoa käytettiin Italiassa alunperin noutavana lintukoirana, mutta kun Ravennan suoalueita alettiin kuivata, täytyi lagotoille keksiä muuta työtä. Hyvän hajuaistinsa ansiosta koiria alettiin käyttää apuna tryffelien etsimiseen. Lagotto onkin nykyään ainoa tryffelin jäljittämiseen erikoistunut rotu maailmassa. Pohjoisestakin tryffeleitä löytyy ja “multaisen kullan” etsiminen on alkanut kiinnostaa myös suomalaisia.
Meidän perheen lagottopojut, Sulo ja Kauno, hankittiin kuitenkin seurakoiraksi, ei tryffelin etsimiseen. Lagotto onkin mainio seuralainen, utelias, eloisa ja huumorintajuinen. Sulo ja Kauno eivät tosin naura vitseilleni (no, eipä moni muukaan), mutta kotioloissa ne jaksavat keppostella jatkuvasti. Suurta huvia on esimerkiksi pölliä isännälle tai emännälle tärkeä tavara ja kuljetella sitä ympäriinsä. Onneksi meidän pojat tietävät, että huumorintaju loppuu, jos tavara rikotaan.
Lagotoilla esiintyy hieman tavallista enemmän luontaista arkuutta, joka sitten ilmenee eri muodoissa. Meidän pojista Sulo on kodin ulkopuolella ujo kaveri, joka on onneksi vanhemmiten saanut rohkeutta. Mutta edelleenkin uusia tuttavia, koiria ja ihmisiä, hän vierastaa ja kiertää kaukaa. Kauno puolestaan on toista maata. Isojen, vieraiden koirien kohtaaminen jännittää, mutta eipä paljon muu.
Lagoton pörröisestä turkista ei juurikaan irtoa karvoja, mikä on tietysti helpotus kotioloissa. Toisaalta turkki vaatii trimmaamista ja varsinkin lämpimillä kesäkeleillä se on syytä pitää lyhyenä. Talvipakkasilla meidänkin pojat kulkevat sitten pidemmässä karvassa.
Yhden asian koirat osaavat paremmin kuin yksikään toinen luontokappale. Nimittäin stressin tappamisen. Teen freelance IT-yrittäjänä paljon töitä kotona. Hirveä kiire… projekti myöhässä…. asiakas soittelee. Sitten joku tökkää märällä kuonolla ja pyrkii syliin. Hetki on vastustamaton – ei ole olemassa sellaista kiirettä, että voisin komentaa pojun matkoihinsa – en edes kesken Skype-palaverin. Ja sen varttitunnin rapsuttelun jälkeen olen uudestisyntynyt.
Onko sinulla tarinoita Lehtovuoren koirista? Oletko tutustunut lagottoihin tai muihin vesikoiriin kylällä tai muualla?
Lisää lagotoista: Suomen Lagottoklubi ry
