Tämän kylän poikii

Tämän kylän poikii

Paitsi pörröisiä tryffelikoiruuksia, Lehtovuoren raitilla ja lähiympäristössä on mahdollista tavata myös pari näiden itämaisia lajitovereita, salukipojat Sacha ja Jafar. Esitelläänpä siis heidätkin!

 Saluki (myös Persian vinttikoira tai gasellikoira) kuuluu FCI 10 -roturyhmään vinttikoirat. Saluki on rotuna melko harvinainen, Suomessa niitä rekisteröidään keskimäärin alle 100 kpl vuosittain. Rotu on  kotoisin Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä muinaisen Persian ja Mesopotamian alueelta, joka karkeasti käsittää nykyisen Irakin, Syyrian ja kaakkois-Turkin alueet.

Saluki on yksi maailman vanhimmista koiraroduista. Rotu on säilyttänyt varsin hyvin  paitsi ulkomuotonsa myös alkuperäisen käyttötarkoituksensa. Tästä on kiittäminen islamin uskoa, jossa on yleisesti pidetty koiria saastaisina, mutta salukia pidettiin erityisen siunattuna, Allahin lahjana arabille sekä iloksi että hyödyksi. Tämä jalo ”El Hor” ei ollut hankittavissa rahalla , vaan sen saattoi saada lahjaksi erityisenä huomionosoituksena.  Salukia kohdeltiin hyvin ja se sai nukkua beduiinien teltoissa sekä nauttia samaa ruokaa kuin isäntänsä. Rodun puhtautta vaalittiin tarkoin. Niitä on löydetty myös muumioituina isäntiensä kanssa Egyptin raunioista.

Salukia on käytetty sen alkuperämaissa gasellin, jänisten, kettujen ja muun pienriistan metsästämiseen, joten ne ovat olleet isännilleen tärkeä ravinnon mahdollistaja. Saluki toimi metsästyksessä parina haukan kanssa. Haukka vapautettiin ilmaan etsimään ja ilmoittamaan saaliin sijainnista, tämän jälkeen saluki, hevosen selässä istuva metsästäjä perässään, päästettiin saaliin perään ja pysäyttämään se.

Jafar

Elegantista ja sirosta olemuksestaan huolimatta, saluki on hyvin kestävä ja vahva ja sen tuleekin ilmentää voimaa, atleettisuutta ja kestävyyttä. Se on myös ylväs ja oman arvonsa tunteva, usein vieraisiin ihmisiin viileän välinpitämättömästi suhtautuva. Salukin luonteeseen ei kuitenkaan kuulu arkuus eikä agressiivisuus. Omaan isäntäväkeensä saluki leimautuu todella vahvasti ja usein vaikkapa kauppareissulta palaaminen aiheuttaa hillittömän lämpimän ja riehakkaan vastaanoton (mukavaa vaihtelua teini-ikäisten vanhemmalle, että joku ilahtuu niin suunnattomasti sinun näkemisestäsi! ;)).

Perheessämme asustaa siis näitä jalosukuisia otuksia kaksin kappalein. Kutsumanimiltään he ovat siis Sacha (punainen) ja Jafar (musta). Sacha on 5-vuotias ja Jafar vasta hieman reilu 2 -vuotias.

Iloa ja huumoria nämä kaverukset tuovat elämäämme esi-isiensä tavoin runsaasti, vaikka ravintoa eivät enää niinkään (Jos ei ruuan varastamista  pöydiltä lasketa…?). Sen sijaan mukavuuksista ne osaavat nauttia – parhaat paikat sohvalla on aina varattu ja Sacha on sängyssämme illalla ensimmäisenä ja aamulla viimeisenä.

Sacha

 

Usein ihmiset tuntuvat olettavan, että vinttikoiran omistajina meidän täytyy kulkea koirien kanssa lenkillä aamusta iltaan, mutta itseasiassa saluki ei kaipaa liikuntaa sen enempää kuin mikään muukaan rotu. Salukia ei saa hihnalenkillä väsymään ja sellainen köpöttely on siitä ehkä vähän tylsääkin. Sen sijaan se on elementissään päästessään irrottelemaan vapaana. Pyrimmekin käymään mahdollisimman usein metsässä, hiekkakuopilla tai koirapuistossa. Kunhan vain alue on aidattu tai suojassa vilkkaalta liikenteeltä, sillä salukit ovat näöllään ajavia koiria, joten aina, kun sen päästää vapaaksi, tulee ottaneeksi pienen riskin, jos vierestä lähtee vaikkapa cityjänis. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa!

Saluki on sopeutunut nyky-yhteiskuntaan elämään mukavaa seurakoiran elämää. Tämän lisäksi se on oiva ja monipuolinen harrastuskaveri. Eniten salukien kanssa harrastetaan koiranäyttelyitä sekä kilpaillaan ratajuoksussa  tai aitoa metsästystilannetta muistuttavassa maastojuoksussa. Tapaa näitä agilityssä ja tokossakin, mutta näissä lajeissa ei ehkä kannata sitä kirkkainta pyttyä tavoitella. 😉 Saluki omaa nimittäin hyvin vähän, jos ollenkaan, miellyttämishalua, joten se tekee asioita vain, jos se kokee itse niistä hyötyvänsä. Heti, mikäli homma tuppaa menemään vähääkään paineistamisen tai toiston puolelle, on se taipuvainen jättämään homman sikseen ja katsomaan omistajaansa pitkää nokkaansa pitkin, että pujottele itse tai hae itse pallosi. Toki yksilölliset erot vaikuttavat jonkin verran, mutta yleisesti saluki ei monessakaan suhteessa muistuta koiraa. Se on Saluki.

 

 

 

 

Jaa kavereille
  • 1
    Share

Jätä kommentti